Se ois naimalupa nyt sitte!
Rippikoulun käyminen alkoi jo syksyllä nuorten iltoja ja kirkossa käymällä. Nämä jutut olivat yleensä todella tylsiä. Sen sijaan rippileiri, joka pidettiin 12.6-17.6.2017 oli tosi kiva!
Maanantaina leirikeskukseen saavuttiin 9.00, ja aloimme heti purkamaan tavaroita huoneisiimme. Huoneessani oli lisäkseni neljä tyttöä. Nukuin kerrossängyssä.
Päivän ohjelmassa oli oppitunteja, ryhmäjako, syömistä, uimista ja ulkoläksyn kertominen. Omassa ryhmässäni oli yksi henkilö vähemmän kuin muiden ryhmissä, meitä siis oli yhteensä kaksi poikaa ja kolme tyttöä. Ryhmämme oli super kiva, niin kuin isosemmekin. Uimassa oli tosi kivaa! (Meiltä ei kerätä kännyköitä pois yöksi!) Yöllä heräsin ja luulin, että minut oli siirretty poikien huoneeseen. Keräsin tyynyni ja nalleni sängyn päätyyn, ja ajattelin hakevani ne aamulla. Seuraavsksi aloinkin jo miettimään, että miten tulen yläsängystä alas herättämättä muita. Luulin, että yksi poika nukkui edessäni patjalla (siinä oli oikeasti yksi tytöistämme), joten alastulo oli kuumottavaa. Pieni ryminä tuli, mutta avasin oven ja menin pari askelta eteenpäin käytävässä, kunnes huomaan ihmetteleväni, että miksi näen tyytöjen käytävän näkymän. Palaan siis huoneeseeni, sillä enhän minä missään väärässä huoneessa ollut! Olin vain luullut niin unissani... Herätin parhaan ystäväni ja kerroin asiasta.
Tiistaina herätys oli klo 8.00. Herätys oli totaalinen katastrofi, sillä meille huudettiin HERÄTYYYS!! Ja siitä jäi aggressiivinen ja huono mieliala... Tein siitä valituksen. Lippujonossa tuli olla 8.15. Aamupala oli hyvää, mutta kaipasin ruisleipää, jota syön aina kotona aamu- ja iltapalana. Nyt oli sämpylää... Aamutunnit olivat tylsiä, ja tapani mukaan piirtelin omia juttujani samalla vihkoon.
Lounaaksi oli kinkkukiusausta. Muuten hyvää, mutta siinä oli kohtia, jotka maistuivat suolalta... Lounaan jälkeen oli aina noin 2h vapaata. Siihen aikaan kuitenkin sisältyi leiriolympialaisten kilpailu. Tavaksi tuli pelata lenttistä! Se oli kivaa! Välipala oli tauon jälkeen. Aina oli jotain herkkua, esimerkiksi kääretorttuja tai vaikkapa munkkeja😋. Sitten muutama oppitunti ja päivällinen heti perään. Päivällisen ja lounaan jälkeen oli siivous omissa ryhmissä, jonka jälkeen oli heti perään raamattutunti omassa ryhmässä, ne olivat kivoja tunteja! Uimassa kävin sateisesta säästä huolimatta. Iltapalan jälkeen oli iltaleikkejä; ehkä lempiaika päivästä! Valvoin huoneryhmäni kanssa noin kahteen jutustellen vähän kaikesta.
Keskiviikkona oli tuttuun tapaan herätys 8.00 ja lipun nosto klo 8.15. Aamupalana ei vieläkään ollut ruisleipää. Tänään taas ihan peruspäivä. Lenttistä, oppitunteja, uimista ja syömistä. Illalla/yöllä hiljaisuuden alkaessa minulla oli tosi paha mieli ihastukseeni liittyen... Tästä syystä en pystynyt nukahtamaan. Menimme siis parhaan ystäväni kanssa saliin. Siellä tein rannekorun, söin leipää, nauroin ja opettelin taistelemaan yövahdin oppien kautta. Oli ihan super kivaa! Menimme nukkumaan noin kolmen maissa.
Torstaista en keksi muuta sanottavaa, kuin sen, että illalla menin uimisen sijaan suihkuun. Suihkussa oli niin kylmää vettä, että haukoin henkeäni! Yksi opettajistamme oli nimittäin unohtanut aamulla painaa jostain napista, jotta suihkusta tulisi lämmintä vettä... Ruisleipää oli tullut!
Perjantai aamulla kaikki olivat väsyneitä, sillä ilta oli venynyt pitkäksi. Tyypit melkein nukkuivat peittojensa kanssa oppitunneilla. Illalla kävin uimassa ja kastoin hiukseni. Kävin jopa saunassa, jossa en ollut käynyt super pitkään aikaan... Siellähän oli lämmintä:D. Tämän yön valvoin parhaan ystäväni kanssa noin klo 5.30 asti. Katsoimme hiljaisuuden alkaessa Poltergeist nimisen kauhuleffan, ja säikähdin muutamaan otteeseen aika rajusti, lisäksi huusin hiljaa yhdessä vaiheessa... Loppu oli tylsä... Tarkoituksemme oli siis lähteä parhaan ystäväni kanssa elokuvan jälkeen saliin. Kello oli jo kolme, eikä yksi opettajistamme ollut vielä lähtenyt salista. Ystäväni kuitenkin halusi käydä juomassa, ja hänen juodessaan opettaja lähti! Ei voisi parempaa tuuria olla! Söimme sitten jopa täytekakkua yöllä.
Lauantaina herätys oli vasta 9.00. Kolmen ja puolen tunnin yöunet siis alla:D. Ei mua oikeastaan väsyttänyt, mutta kyllä se valvominen vähän tuntui. Lopuksi oli siivous oman ryhmän kanssa. Meitä oli jäljellä enää kolme, sillä toinen pojistamme oli tullut pari päivää sitten kipeäksi ja yksi tytöistä lähti viimeiseksi yöksi kotiin. Ryhmämme oli ulkoisesti floppi, mutta meillä oli ihan super hauskaa! Tulee kyllä ikävä raamistunteja ja lenttistä kavereiden kanssa.
Suoraan leiriltä lähdettiin kirkkoon harjoituksiin ja alboja sovittamaan. Vitsit mikä häslinki siitä tuli! Kolme eri henkilöä kertoo ohjeita samaan aikaan eri tavalla. Se oli niin sekavaa...
Sunnuntaina oli vihdoinkin konfirmaatio. Sain kantaa edessä ristiä, sillä olen lyhyin. Kaikki meni hyvin, paitsi kirkosta lähteminen, sillä lähdin liian aikaisin liikkeelle, koska toinen kukkien kantaja ei ollut vielä tullut... Ehtoollisviini oli pahaa ja se poltti suutani ja kurkkuani. Öylätti suli suussa kun viiniä laittoi sinne.
Juhlat menivät kivasti, ja sain tosi paljon ihania ruusuja! Rippiristini on mummini vanha. Se oli alun perin kultainen, mutta -tätini ja kummisetäni olivat käyneet puhdistuttamassa ja kaiverruttamassa sen, jolloin siitä tuli hopean värinen. Se oli tosi hieno.
Päiväni tulee olemaan ikimuistoinen. Oletko sinä päässyt ripiltä? Millaisia rippileirikokemuksia sinulla on? Odotatko rippileiriäsi?
maanantai 19. kesäkuuta 2017
tiistai 6. kesäkuuta 2017
Urheilu ja Minä
Moikka!
Tänään siis ajattelin kertoa niinkin yksinkertaisesta asiasta, kuin urheilu ja Minä. Harrastuksiini kuuluu ratsastus ja kaikenlaiset tallityöt. Ymmärtäkää jo 2000-luvulla se, että ratsastus on urheilua jos sitä harrastaa tavoitteellisesti ilman taluttajaa, joka "määrää" hevosen suunnan jne. Eikä saa unohtaa tallitöiden fyysisyyttä, mm. lannan lapiointi kottikärryihin on raskaampaa, miltä se näyttää.
Harrastan myöskin lihaskuntoa ja lenkkeilyä. Lenkkeily on minulle haastavaa, sillä yleensä aina joudun lopettamaan suoritukseni polvikivun takia. Onneksi varsinkin Millin kanssa lenkkeillessäni kipuja ei yleensä tule.
Lihaskuntotreenissä sen sijaan pystyn kehittymään ihan eri tavalla erilaisten liikkeiden kautta. Heti jos huomaan, että en esimerkiksi jaksa punnertaa kymmentä miestenpunnerrusta, niin olen pettynyt suoritukseeni. Olen nimittäin todella suuri perfektionisti lihaskuntoa, ratsastusta ja koulua ajatellen, ja uskokaa tai älkää: se kuluttaa minut nopeasti loppuun. Äkkiäkös herääminen aamulla koulua varten alkaa tuntua vastenmieliseltä jos seuraavina viikkoina on kokeita ripoteltu jokaiselle viikolle vähintään yksi. Tunneilla ei malta keskittyä ja kokeisiin on pakko lukea jos haluaa saavuttaa erinomaisen todistuksen. Ja miten tämä liittyi urheiluun ja minuun? Siten, että ajatusmaailmani urheilua kohtaan on samantapainen. Pitäisi siis olla erinomainen suoritus aina. En kuitenkaan sairasta mitään anoreksiaa. Olen oikeassa painossa ja omistan ennemminkin lihaksikkaan kuin laihan vartalon. Olen vahva enkä hentonen. En kuitenkaan ole lihava taikka ylipainoinen. Olen juuri sopiva, tavoittelen vain suuria tuloksia.
Ratsastuskisoissa epäonnistumisesta seuraa itkua, ja paljon. Varsinkin se, että epäonnistuu pari kertaa putkeen, tuo kohdalleni fiiliksen: "Miksi edes kisaan tai ratsastan jos olen näin huono?" Motivaatiota kohdalleni tuo onnistuminen, josta seuraa halu oppia lisää ja päästä hyödyntämään opit. Se on kiva fiilis. Silloin ymmärän: "Miksi harrastan tätä lajia?"
Haluaisin oppia säätelemään tunteitani paremmin. Minun ei tarvitse näyttää kenellekään mitään upeaa suoritusta missään asiassa, vaan minun tulisi tehdä kaikki vain itseäni varten.
Välillä ihmettelen, että miksi näytin niin hyvältä eilen ja tänään niin rumalta kuin ihminen voi näyttää. Vatsalihaksetkin tuntuvat häviävän kuin itsestään yön aikana. Ehkä se vain kuuluu murrosikään ja kehoni kehittyy omalla tavallaan. Ehkä ei kuuluisi keskittyä niin paljon siihen miltä maha näyttää juuri tänään. Ehkä pitäisi olla tyytyväinen juuri sellaiseen kroppaan kuin se on. Pitäisi myös ymmärtää, että tuloksia ei synny missään asiassa heti, vaan vaaditaan toistoja, toistoja ja vielä kerran toistoja.
Se, että sanoin näin paljon asioita sisältäni, jännittää ja pelottaa minua. Ehkä tätä postausta ei tulisi ikinä julkaista. En tahdo, että kukaan alkaa haukkua minua tai sitä millainen olen. Mutta toivon, että tämä postaus auttaisi muitakin kuin minua. Ehkä joku muukin pohtii näitä samoja asioita siellä ruudun toisella puolella❤.
Mitä fiiliksiä tämä herätti sinussa?
Tänään siis ajattelin kertoa niinkin yksinkertaisesta asiasta, kuin urheilu ja Minä. Harrastuksiini kuuluu ratsastus ja kaikenlaiset tallityöt. Ymmärtäkää jo 2000-luvulla se, että ratsastus on urheilua jos sitä harrastaa tavoitteellisesti ilman taluttajaa, joka "määrää" hevosen suunnan jne. Eikä saa unohtaa tallitöiden fyysisyyttä, mm. lannan lapiointi kottikärryihin on raskaampaa, miltä se näyttää.
Harrastan myöskin lihaskuntoa ja lenkkeilyä. Lenkkeily on minulle haastavaa, sillä yleensä aina joudun lopettamaan suoritukseni polvikivun takia. Onneksi varsinkin Millin kanssa lenkkeillessäni kipuja ei yleensä tule.
Lihaskuntotreenissä sen sijaan pystyn kehittymään ihan eri tavalla erilaisten liikkeiden kautta. Heti jos huomaan, että en esimerkiksi jaksa punnertaa kymmentä miestenpunnerrusta, niin olen pettynyt suoritukseeni. Olen nimittäin todella suuri perfektionisti lihaskuntoa, ratsastusta ja koulua ajatellen, ja uskokaa tai älkää: se kuluttaa minut nopeasti loppuun. Äkkiäkös herääminen aamulla koulua varten alkaa tuntua vastenmieliseltä jos seuraavina viikkoina on kokeita ripoteltu jokaiselle viikolle vähintään yksi. Tunneilla ei malta keskittyä ja kokeisiin on pakko lukea jos haluaa saavuttaa erinomaisen todistuksen. Ja miten tämä liittyi urheiluun ja minuun? Siten, että ajatusmaailmani urheilua kohtaan on samantapainen. Pitäisi siis olla erinomainen suoritus aina. En kuitenkaan sairasta mitään anoreksiaa. Olen oikeassa painossa ja omistan ennemminkin lihaksikkaan kuin laihan vartalon. Olen vahva enkä hentonen. En kuitenkaan ole lihava taikka ylipainoinen. Olen juuri sopiva, tavoittelen vain suuria tuloksia.
Ratsastuskisoissa epäonnistumisesta seuraa itkua, ja paljon. Varsinkin se, että epäonnistuu pari kertaa putkeen, tuo kohdalleni fiiliksen: "Miksi edes kisaan tai ratsastan jos olen näin huono?" Motivaatiota kohdalleni tuo onnistuminen, josta seuraa halu oppia lisää ja päästä hyödyntämään opit. Se on kiva fiilis. Silloin ymmärän: "Miksi harrastan tätä lajia?"
Haluaisin oppia säätelemään tunteitani paremmin. Minun ei tarvitse näyttää kenellekään mitään upeaa suoritusta missään asiassa, vaan minun tulisi tehdä kaikki vain itseäni varten.
Välillä ihmettelen, että miksi näytin niin hyvältä eilen ja tänään niin rumalta kuin ihminen voi näyttää. Vatsalihaksetkin tuntuvat häviävän kuin itsestään yön aikana. Ehkä se vain kuuluu murrosikään ja kehoni kehittyy omalla tavallaan. Ehkä ei kuuluisi keskittyä niin paljon siihen miltä maha näyttää juuri tänään. Ehkä pitäisi olla tyytyväinen juuri sellaiseen kroppaan kuin se on. Pitäisi myös ymmärtää, että tuloksia ei synny missään asiassa heti, vaan vaaditaan toistoja, toistoja ja vielä kerran toistoja.
Se, että sanoin näin paljon asioita sisältäni, jännittää ja pelottaa minua. Ehkä tätä postausta ei tulisi ikinä julkaista. En tahdo, että kukaan alkaa haukkua minua tai sitä millainen olen. Mutta toivon, että tämä postaus auttaisi muitakin kuin minua. Ehkä joku muukin pohtii näitä samoja asioita siellä ruudun toisella puolella❤.
Mitä fiiliksiä tämä herätti sinussa?
torstai 1. kesäkuuta 2017
TET 1.6.2017
Wasaborgin talli 1. heinäkuuta 2017
Tämä oli siis viimeinen päivä TET:in parissa! Kivaa on ollut, ja olen iloinen, että tulin tallille/ulkoilmaan töihin, enkä minnekään kauppaan sisälle!
Päiväni alkoi tuttuun tapaan klo 8.00 ja aloitin viemällä heiniä. Hirveän tuulinen sää! Heinät vietyäni pääsin viemään hevosia tarhoihin ja laitumille, ratsastin Hopen laitumelle pelkällä riimulla, ai että kuinka kivaa!
Tänään siivosin kuusi karsinaa, sekin sujui paremmin niiden karsinoiden kohdalla, jotka olin putsannut viimeisen viikon aikana.
Ruokana oli tänään erittäin hyvää riisiä ja kanakastiketta.
Putsasin aurinkoisessa, mutta myrskyisässä säässä varusteita, jonka jälkeen varustin Ritva hevosen ja menin kentälle sen kanssa. Ritva tuntui tosi kivalta alussa, mutta alkuraveja ravatessani huomasin, että se ontuu vasenta etujalkaa. Ei auttanut kuin lopettaa, ja viedä se tarhaan. Sinne viedessäni: ketjunaru irtosi turvan ympäriltä, Ritva huomasi jättiläishevosena tilaisuutensa tulleen, ja pääsi irti lähtemällä vahvana otteestani... Se saatiin kuitenkin aika helposti kiinni, joten ei hätää.
Kyytiä odotellessani menin katsomaan ratsastusta kentän laidalle ja samalla keräämään lantaa sieltä kotsuihin.
Lähdin tallilta noin 16.40.
Toivottavasti pääsen kesällä takaisin töihin tallille!
Tämä oli siis viimeinen päivä TET:in parissa! Kivaa on ollut, ja olen iloinen, että tulin tallille/ulkoilmaan töihin, enkä minnekään kauppaan sisälle!
Päiväni alkoi tuttuun tapaan klo 8.00 ja aloitin viemällä heiniä. Hirveän tuulinen sää! Heinät vietyäni pääsin viemään hevosia tarhoihin ja laitumille, ratsastin Hopen laitumelle pelkällä riimulla, ai että kuinka kivaa!
Tänään siivosin kuusi karsinaa, sekin sujui paremmin niiden karsinoiden kohdalla, jotka olin putsannut viimeisen viikon aikana.
Ruokana oli tänään erittäin hyvää riisiä ja kanakastiketta.
Putsasin aurinkoisessa, mutta myrskyisässä säässä varusteita, jonka jälkeen varustin Ritva hevosen ja menin kentälle sen kanssa. Ritva tuntui tosi kivalta alussa, mutta alkuraveja ravatessani huomasin, että se ontuu vasenta etujalkaa. Ei auttanut kuin lopettaa, ja viedä se tarhaan. Sinne viedessäni: ketjunaru irtosi turvan ympäriltä, Ritva huomasi jättiläishevosena tilaisuutensa tulleen, ja pääsi irti lähtemällä vahvana otteestani... Se saatiin kuitenkin aika helposti kiinni, joten ei hätää.
Kyytiä odotellessani menin katsomaan ratsastusta kentän laidalle ja samalla keräämään lantaa sieltä kotsuihin.
Lähdin tallilta noin 16.40.
Toivottavasti pääsen kesällä takaisin töihin tallille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)