Olimme suunnitelleet hyvän ystäväni kanssa jo parisen vuotta retkeä pyörillä. Alkuperäiseen suunnitelmaan olisi kuulunut pyöräily Ahvenanmaalle ja takaisin, mutta päädyimme sittenkin pyöräilemään Leonsaareen ja takaisin.
Matkaan lähdimme keskiviikkona 26. heinäkuuta 2017 klo 15.00. Oli aurinkoinen ja lämmin sää. Molemmilla oli päällään urheilutrikoot ja t-paidat.
Ensimmäisen pysähdyksen teimme noin viiden kilometrin jälkeen, jotta voisimme juoda aurinkoisen päivän pakottamina. Vesipulloni pysyi koko matkan kylmänä, sillä olin ahdannut sen täyteen jäitä. Tauon jälkeen matka saattoi jälleen jatkua.
Seuraava pysähdys oli Taivassalon Salessa, sillä päätimme hakea jäätelöt. Otin minttu-suklaatuutin, kaverini taas mariannejäätelön. Sitten matka saattoi jatkua eteenpäin jutellen vähän kaikesta.
Matkan varrella oli upeita siltoja, joista suurin, mahtavin ja korkein oli Kaitaisten silta. Se oli todella upea! Minua jopa vähän pelotti olla sillalla varsinkin silloin kun rekkoja ajoi sen päältä. Silloin silta tärisi. Pysähdyimme keskikohtaan ottamaan kivoja kuvia muistoksi.
Sillan jälkeen olimme vihdoinkin Leonsaaressa. Aloimme hakea silmillämme kauppaa. Vähän matkaa ajettuamme näimme K -kirjaimen, ja päättelimme siellä olevan K Market. Sinne siis pyöräilimme ja kauppaan astuimme. Odotin, että kaupassa olisi ollut viileää, sillä ulkona oli todella lämmin, mutta pettymyksekseni siellä oli todella kuuma ja tukala ilma. Siellä oli kaiken huipuksi vielä todella ylihinnoiteltua. Päädyimme silti ostamaan fanipaloja, jotka olivat mintun makuisia. Kaverini päätti vielä kysäistä myyjältä, että myydäänkö täällä kylmää vettä, sillä kaikki vesipullot jotka olimme löytäneet, olivat lämpimässä. Myyjä osoittaa kohti nurkkaa jossa niitä pulloja oli LÄMPIMÄSSÄ, ei herran jestas... Sanoin kaverilleni, että täällä on mm. novellea kylmäkaapissa; ja myyjä tokaisee, että ettehän te sittenkään siis mitään normaalia vettä halunneetkaan. Olin jo valmiiksi niin kuumissani ja töykeä myyjä ei oloani kyllä yhtään helpottanut. Menimme maksamaan ja kysyin, että saanko kuitin. Noh, myyjä sanoo että siinähän se on ja työntää kuittia minua kohti liukuhihnan päällä, eli minun piti siis kurkottaa liukuhihnan toiselle puolelle saadakseni sen kuitin. Sitten vihdoin ja viimein pääsimme lähtemään sieltä pois.
Kaverini halusi vielä kaupan ulkopuolella katsoa, että onko täällä muita kauppoja, ja läysi googlen avulla Salen, sinne siis! Matkaa sinne oli noin seitsemän kilometriä, mikä ei ole kovin pitkä matka. Kaupalle päästyämme, huomasimme iloksemme, että se näyttää normaalilta kaupalta! Siellä oli ihanan viileää. Ostimme sieltä vähän karkkia, suklaata ja minttupuffet jäätelöt.
Sitten lähdimme kohti kotia. Ennen kunnollista kotimatkaa päätimme poiketa yhdessä rannassa jonka olimme bonganneet saarelle päästyämme. Siellä vietimme piknikkiä syöden viinirypäleitä, vesimelonia, leipää, sekä juuri ostamiamme herkkuja, nam! Sitten takaisin kotiin.
Kotimatkalla aina mäen huomattuamme huutelimme jotain tämän tapaista: "Mikäs se siellä häämöttää!?" tai "Eihän tuolla vaan ole ylämäki?" . Välillä mäen polkeminen meinasi mennä ihan pipariksi, sillä saimme sellaisia naurukohtauksia, että oksat pois. Kaverini myöskin harrasti "rullailua", eli yritti olla tiettyyn pisteeseen asti polkematta. Noh, reissusta selvittiin loppumäkien reisirääkistä huolimatta, ja kotona olin noin ilta kymmenen maissa. Oli todella kiva päivä! Kotona sitten pääsin suihkuun ja kylmäämään reisiäni. Lopuksi vielä muutama kuva reissusta!
Mitäs piditte tälläisestä postauksesta ja kuvista? Teettekö te pyöräretkiä erilaisiin paikkoihin?