Moi!
Kirjoitan torstaista, 7.12.2017, jolloin pääsin noin vuoden odotuksen jälkeen Isac Elliotin keikalle! Se on siis ollut jo jonkin aikaa yksi unelmistani😊 Olen nähnyt Isacin kerran aikaisemmin monia vuosia sitten, jolloin harrastin vielä partiota ja menimme partioporukan kanssa "Partiopop" nimiseen tapahtumaan, jossa Ikkekin esiintyi. Heitimme erään kaverini kanssa lavalle pari rakkauskirjettä onnellisin tuntein.
Jokatapauksessa, kerron keikasta "My day" muodossa. Keikka on siis Isac Elliotin ja Mikael Gabrielin "Maailman Laidalla" kiertueen keikka.
7.50
Herään iloisin fiiliksin. Katson somet läpi, puen, syön tietysti joulukalenterista tulleen suklaan ja lähden alakertaan.
8.15-8.45
Teen loput aamutoimet. Esimerkiksi aamiaisen syöminen ja hiusten, sekä hampaiden harjaus. Lähden kouluun.
8.55
Koulussa olen tietysti innoissani iltaa odottaen, ja sen kyllä kaverinikin panevat merkille.
9.00-14.30
Ruotsin tunnilla on pelitunti ja väsään fanikyltin ruotsinkielisiä sanoja koittaessani arvata suomen kielelle. Keltainen loisti hienosti keikalla siellä olevien "erikoisvalojen" ansiosta.
Pääsemme vartin aikaisemmin koulusta, sillä olemme kerrankin nopeita kotitalouden tunnilla. Teimme tunnilla kokeen ja nopeita joulutorttuja. Koitamme tehdä luumuhillotäytteen lisäksi vihreäkuulatäytteellä niitä. Vihreäkuulalliset maistuvat hyviltä, makeita ne kyllä ovat.
Sitten vain kotia kohti kaverini mauton kyydillä, sillä hän tulee mukaan keikalle!
15.00-17.00
Syömme, kasaamme piparkakkutalot valmiiksi (kaverini valitettavasti poltti sormensa kuumaan sokeriin), sitten vaihdamme vaatteet ja laittaudumme. Laitan mustat farkut ja pinkin crop-topin. Hieman ripsaria ja pinkkiä bling bling hilettä silmäkulmiin.
17.00-17.45
Automatkalla kuuntelemme ihan kunnon volyymeilla Iken ja Miklun biisejä, äiti kuskaa.
17.45-19.00
Menemme Logomon eteen muodostuneeseen jonoon, jossa odottelemme noin parikymmentä minuuttia, että tulee meidän vuoro päästä sisään, pois vesisateesta. Sisällä viemme takit narikkaan, kaverini käy vielä vessassa ja menemme saliin.
Soluttaudumme pikkuhiljaa eteenpäin lähemmäs lavaa. Aluksi olimme neljänneksi etummaisella rivillä, ja lopuksi löydämme itsemme toisesta rivistä, vasemmalta puolelta ajatellen keskikohtaa, josta on todella hyvä näkyvyys! Pääsimme siis todella lähelle lavaa.
Keikka alkaa klo 19.00. Isac ja Mikael tulevat tietysti hieman myöhässä, mutta hyvää kannattaa odottaa! He saapuvat laulukoostetta laulaen, missä siis biisi vaihtuu lähes koko ajan. Varsinaisesti ensimmäisenä biisinä kuullaan "Ring Ring Ring", keikka lähtee hyvin käyntiin.
Muutamia biisejä on jo mennyt ja ääneni on jo hieman poissa, mutta se tulee yllättävän nopeasti takaisin, onneksi😅. En tiedä itkeäkkö vai nauraa, sillä minulla on niin hauskaa!
Keikka koostuu Iken ja Miklun yhteisistä biiseistä, sekä heidän omista biiseistään. Yhden Iken biisin aikana, kun pompin lappu korkealla, Ikke huomaa minut ja lappuni, jolloin hän osoittaa minua ja katsoo minua jonkin aikaa!!!😍😍 Ei voisi ihanempaa tunnetta olla. En voi sanoa edes varmaksi, minkä biisin aikana tämä tapahtui, mutta se oli luultavasti "AYO", "SHE" tai jokin muu Iken menevistä biiseistä.
Keikka loppuu aivan liian lyhyeen (oikeasti se kesti jopa kaksi tuntia), mutta ne lienivät elämäni nopeimmat kaksi tuntia. Siihen kuului laulamisen lisäksi heidän keskustelua, joka toi yhteenkuuluvuuden tunnetta. Viimeisenä biisinä Ikke ja Miklu vetävät "Liikaa sussa kii".
20.00->
Kävelemme ystäväni kanssa läheiseen Saleen, josta äiti hakee meidät. Kolme kaverianikin, ketkä olivat myös samalla keikalla kuin me, tulevat siellä vastaan. Ostamme vettä kurkkujemme ollessa todella kuivat, jonka jälkeen menemme autoon ja koittaa kotimatka, jonka aikana katsomme ystäväni kanssa Iken Snapchat "my storya", ja huomaamme, että lappuni näkyy siellä monen monta kertaa, mekin sielä taidamme vilahtaa. Äitille tietysti kerromme kaikkea mahdollista, mm. että kosketimme melkein Ikkeä hänen tullessaan pois lavalta lattiatasolle laulamaan aitojen eteen.
Kotona syön hieman iltapalaa ja käyn nukkumaan iloisin mielin❤
Tämä on lempikuvani keikalta❤
Mikä on sinun lempikuvasi? Ketä on lempiartistisi? Oletko maistanut joulutorttuja vihreilläkuulilla?