Nälkäpeli
Olen yläasteen pyöräparkeilla. Näen yhdeksäsluokkalaisen tytön, joka esittää Luciaa silloisissa "Lucianeidoissa". Huudan hänelle: "Juokse!", sillä en halua tappaa häntä, vaikka tiedän olevani nälkäpelissä. Jos olisin tappanut hänet, niin ketä sitten olisi ollut Lucia? Kuitenkin joku muu kävi hänen kimppuunsa, mutta en tiedä lopputulosta siitä jupakasta, sillä itselleni tuli ajankohtaiseksi uusi ongelma.
Näen, että meidän luokalla oleva poika, kutsutaan häntä nyt sitten vaikka Timiksi, juoksee kohti minua tappajan ilme kasvoillaan. Ammun nuolen, se menee täpärästi oikean olan ohi. Ammun vielä toisen nuolen kovassa kiireessä, joka myöskin menee täpärästi ohi, mutta nyt vain vasemman olan kohdalta. Ehdin ampua vielä kolmannen ja viimeisen nuoleni, joka tuskakseni menee pään yli. Sitten Timi kaataa minut maahan, painaa polvillaan käsiäni tehden ne liikkumiskyvyttömiksi ja hänen muu kroppa pitää minut aloillani. Mahdollisuuteni nousta siitä ovat häikäilemättömän pienet. Olen kauhuissani.
Timi kysyy: "Alkavatko sysimarjat vaikuttamaan?"
Ihmettelen tovin kysymystä, kunnes muistan, että ennen Nälkäpeliin joutumistani olin syönyt marjapiirakkaa. Äitini oli tehnyt sen. Sysimarjat olivat siis luultavasti olleet siinä piirakassa...
Samassa huomaan vaikutuksen kuin taikaiskusta. En pystynyt enää liikuttamaan jalkojani. Se saa minut kauhun partaalle, jolloin Timi huomaa ilmeestäni tilanteen ja hän virnistää tyytyväisenä. Sitten hän lyö minua, nyrkillä, naamaan. Se sattui. Huomaan etten pysty tai voi enää liikuttaa mitään, olen täysin halvaantunut. Ainoa asia mihin pystyin, oli toivominen siitä, että Timi tappaisi minut nopeasti. Niin hän teki, alusta loppuun nyrkeillä naamaan lyöden.
Näin unen vuonna 2015, ennen Lucia päivää.
Sota
Olen isäpuolen äidin ja miehen luona. On sota. Pakenen alakertaan, jossa on syviä, pyöreitä kuoppia, jollainen peittää minut lähes kokonaan pudottautuessani sellaiseen. Alan kuulla laukauksia heti kuoppaan pudottauduttuani. Ymmärrän, että olen ainoa elossa oleva "hyvis". Nousen ylös kuopasta, sillä luulen ettei ole enää vaaraa, laukauksista on mennyt jo muutama minuutti. Olen juuri menossa portaisiin ja samassa kuulen takaata ääniä. Käännyn ja joku ampuu minua rintaan ainakin kolmesti. Tunnen kuinka ilmat pakenevat keuhkoistani, enkä saa enää uutta tilalle. Se ei tosiaan tuntunut mukavalta, olen kauhuissani. Samassa herään ilmaa haukkoen.
Muistan vain nähneeni unen ollessani isovanhemmillani yötä.
Vähän erilainen postaus tällä kertaa! Toivottavasti piditte!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti